torstai 29. huhtikuuta 2010

Merta ja MEJÄ-verta



Tämä neiti ei pelkää likaa eikä onneksi myöskään vettä. Joutsenetkin ovat koirasta aivan hirveän mielenkiintoisia.



Maanantaina 10.4. alkoi Salon Seudun Noutajien järjestämät MEJÄ-harjoitukset Perniön Lehmijärven metsissä. Käytiin pelkällä ihmisporukalla vetämässä verijälkiä metsään.
Aloittelijat saivat kokeneen MEJÄ-harrastajan parikseen. Mukaan tarvittiin kartta, kompassi, merkintätarpeisto, 2 pulloa (teurastamo-) verta, sieni sekä narua. Jokainen pari sai verestettäväkseen kaksi "rataa".



Radan merkitseminen aloitettiin ja lopetettiin tien/metsän reunasta merkintänauhoilla, sininen = "sisään", punainen = "pois". Ensin tehtiin makuupaikka (lähtö) hieman maata potkimalla ja pitkään naruun sidottu sieni asetettiin makuupaikalle ja kasteltiin reilusti verellä ja sitä lähdettiin vetämään perässä läpi risukoiden ja puskien. Makuupaikkoja tehtiin kolme ja viimeinen suoritti maalin virkaa. Jäljet jätettiin sitten muhimaan vuorokaudeksi.

Kevin


Tiistaina kaikki saapuivat paikalle koiriensa kanssa. Sain pariltani lainaksi valjaat ja 6 metrin liinan. Ensimmäisenä suoritettiin laukaustestaus. Koirat sidottiin puihin kiinni ja "tuomarin" komennuksesta ohjaajat kävelivät pois koirien luota tuomarin selän taakse. Tässä vaiheessa me aloittelijat hieman jännitimme koiriemme puolesta. Laukaus sai Lotan hieman pelästymään ja hypähtämään, mutta koira palautui nopeasti. Kaikki koirat suorittivat testin ilman ongelmia.

Huru


Sitten muodostettiin ryhmät kahdesta parista ja lähdettiin metsää kohden. Meidän ryhmäämme kuului Lotan lisäksi labbikset kaikissa väreissä; Kevin (ruskea), Huru (keltainen) ja narttu jonka nimeä en millään muista (musta). Kevin ja Huru olivat jo kokeneempia MEJÄläisiä ja pieni narttukin oli ollut MEJÄssä aiemmin.

Neiti nimetön


Alkajaisiksi "oppaat" kävivät asettamassa maaleihin peuranjalat palkinnoiksi. Lotta sai suorittaa ratansa toisena.
Mukaamme lähti opas sekä merkkien kerääjä, jotka kulkivat perässäni.



Olisin luullut jännittäväni enemmän, kun pääsimme lähestymään lähtö-makuupaikkaa. Siitä 10 metriä pidin Lottaa valjaista kiinni ja osoitin suuntaa, jonka jälkeen päästin koiran etenemään liina löysänä.
Lotta haisteli mielenkiinnolla maata ja meni reippaasti eteenpäin. Jossain vaiheessa koira rupesi epäröimään ja alkoi katsella minuun päin, selvästi ohjausta pyytäen. Käskin vain mennä eteenpäin. Välillä Lotta kääntyi meidän luoksemme ja lähetin sen taas eteenpäin. Makuupaikoilla se nuuhki pitempään, kuten kuuluukin ja jatkoi sitten taas matkaa. Välillä kuljimme hieman jäljen sivussa ja minä ohjasin voimakkaasti takaisin suoraan jäljen päälle, vaikka olisi pitänyt vain antaa koiran mennä itsekseen.
Pääsimme kuitenkin maaliin saakka, jossa odotti herkullinen koipi. Lotta otti sen mielellään ja valtavien kehujen lisäksi annoin erikoispalkinnoksi pienen koiranruokapurkin sisällön, minkä neitokainen hotkaisi ahnaasti. Sitten valjaat pois ja Lotta sai kantaa saaliinsa tielle muiden koirien luokse asti. Lotta kulkikin tosi ylpeänä kuono pystyssä koipi suussaan koko matkan.

Kauhistuttava saalistaja


Vuoromme jälkeen odottelimme vielä pitempien ratojen suorittamisia ja Lotta lepäili sylissäni vaikka olimme vahdissa kahden vieraan koiran seurassa. Taisi nuuskiminen ja kaikki muu touhu olla aika uuvuttavaa.



MEJÄ oli ihan mielenkiintoista ja koirista varmasti todella hauskaa. Olin odottanut kulkevamme avaremmissa metsissä täysillä jälkiin keskittyen, mutta se olikin enemmän kauheissa risukoissa rämpimistä ja oksistojen läpi sukeltelua. Ei ehkä ihan niin mukavaa, mutta jos Lotta seuraavalla kerralla osoittaa edistymisen ja innostumisen merkkejä niin sitten jatketaan vielä lajin parissa.

Touhupäivien jälkeen onkin hyvä omata rentoutumisen jalo taito.

Huhtikuun huumaa



Ihanien naisen tuoksujen hälvettyä Lotta pääsi taas tervehtimään Intoa. Muutaman kerran Into vielä nuuhki liian innokkaasti, mutta Lotta kertoi siihen painavan mielipiteensä ja Intokin rauhoittui taas leppoisaksi itsekseen.



Jälleen kaveruksiksi tasaantuneet haukut pääsivät kisailemaan pellolle maukkaiden hevonkakkakasojen välittömään läheisyyteen...



Lotta nautti kevätpäivän autuudesta Inton vetäessä hieman happea.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Kevätkuulumisia

Vink vink, kevättä rinnassa


Ja taas blogin pariin pienen tauon jälkeen. (KUVAT AUKEAVAT SUUREMPINA NIITÄ KLIKKAAMALLA)

Lotalla tuli ja meni juoksut. Juoksujen ajan neiti kulki lenkit nenä pystyssä kaikkia ihania urosten hajuja kalastellen. Oli ehkä hieman vakavampi, muttei sentään masentumiseen asti. Ruoka ei ole maistunut hyvin enää joulun jälkeen ja siinä suhteen ei tapahtunut muutoksia nytten. Juoksut kestivät kaksi viikkoa joiden aikana ulkoilutettiin koiraa pelkästään remmin päässä tai aidatulla tenniskentällä. Ravattiinkin lenkkarit sauhuten Salon ja Perniön mutaisia katuja, jotta neitokainen sai tuona aikana kunnolla liikuntaa.



Tänä vuonna lunta riitti pitkälle kevääseen, mikä ei haitannut Lottaa yhtään, hän kun rakastaa lunta. Pienimmissäkin lumikohdissa on pakko käydä piehtaroimassa ja lumeen on paljon mukavampi tehdä tarpeensakin.



Ja lumien sulaessa oli kivaa lenkkeillä lumessa kierimistä rakastavan valkoisen koiran kanssa...



Poikaystävä Kinkun lisäksi myös Nelson on yllättäen lähentynyt Lotan kanssa ja pari on yllätetty jopa pusuttelemasta. Juoksujen alakuloaikana olikin mukavaa saada kavereita kylkeen kiinni vahtimaan koiran unta.



Vihdoinkin pitkään toivotut terassin verkotukset saatiin toteutumaan ja Lotta pääsi kissojen kanssa heti tuoreeltaan tarkastelmaan työn jälkeä. Terassille on kiva päästä haukkailemaan raikasta ilmaa ja tarkkailemaan lintujen kevätpuuhia. Ja kun on vielä kylmät kelit niin on mukava päästä avoimesta ovesta sisälle lämmittelemään.



Tytöstä on kehittynyt oikea rentoutumisen mestari. Maha ja koivet kohti kattoa on hänelle oikein tyypillinen asento. Kyljellään nukkuessaan Lotta herättää hilpeyttä "juoksemisellaan", murinallaan ja haukahteluillaan.

Poseerausharjoittelua




Juoksujen lakattua on ruoka alkanut taas maistua oikein hyvin. Mikä on hienoa varsinkin koulutusten kannalta, kun motivointi on helpompaa koiran kanssa, jolle sapuska maistuu hyvin.



Jäätkin sulivat lopulta ja koira pääsee taas kahlailemaan. Lotta sai kevään ensimmäiset uintitreenit kun juoksi uivien joutsenten perään ja pohja jalkojen alla syvenikin yllättäen.

Koirakuiskaajan lumoissa


Lottakin seuraa televisiota kiinnostuneena. Todella monessa ohjelmassa on mielenkiintoisia eläimiä. Jotkut eläimistä tosin ovat liian pelottavia. Yhdenkin animaation piirretyt pulut olivat liikaa pikkuneidille, joka piiloutui ihmeissään sohvan taakse. Kaikki lastenohjelmat eivät vain sovi lapsille.



Juoksujen jo loputtua, mutta yhä ihanalta tuoksuen käytiin moikkaamassa kauan sitten leikattua Intoa, mutta Intollapa meni pää ihan pyörälle ja aloitti nimensä veroisesti törkeän lähentelyn, mutta Lotta ei pitänyt tästä alkuunkaan ja arvonsa tuntevana leidinä antoi kosijan kuulla kunniansa. Koirat oli sitten pidettävä erossa toisistaan ja se sai Inton inisemään surkeana hurmaavan tytön perään.



Intolle pakit annettuaan kävi Lotta kuitenkin antamassa parit turpapusut hepoille vaikka ne jättiläiset olivatkin hiukan jännittäviä.